Meikkaus, Meikkiohje, Pohjameikki

5 vaiheen pohjameikki: Näin teet täydellisen ja kestävän pohjameikin (sis. video)

Pohjameikki aiheuttaa monille harmaita hiuksia, mutta muutaman kerran tekemisen jälkeen omat kasvot tulevat tutuksi ja pohjameikin teko onnistuu noeasti ja helposti. Pohjameikki on näyttävän meikin a ja o, ja pohjameikillä saadaan hyvä perusta värimeikkaamiselle. Katso alta viiden kohdan ohje kestävän pohjameikin tekemiselle.

Pohjameikki ohje: Vaiheet

  1. Ihon kosteutus
  2. Pohjustus
  3. Ihon tasoitus meikkivoiteella
  4. Alueiden varjostus tai korostus peiteaineella
  5. Pohjameikin kiinnitys

1. Pohjameikki: Ihon kosteutus

Pohjameikki aloitetaan kosteuttamalla kasvot kosteusvoiteella. Tärkeintä kestävään ja siistiin pohjameikkiin onkin hyvin hoidettu iho, sillä ihon kosteustasapaino vaikuttaa pohjameikin lopputulokseen. Jos iho on liian kuiva, pohjameikki voi halkeilla, ja toisaalta liian kosteutettu iho rasvoittuu nopeammin.

Levitä kosteusvoidetta kasvoille pikkurillin pään kokoinen määrä. Kosteusvoiteen on hyvä antaa imeytyä ihoon täysin, niin että kosteusvoide ei jätä ihoa kiiltäväksi tai rasvaisen tuntuiseksi.

Pohjameikki: Näin valitset oikean kosteusvoiteen

Tärkeää on löytää juuri omalle iholle sopiva kosteusvoide: helppo keino löytää itselle sopiva tuote on määrittää oma ihotyyppi kaupan kosmetiikkaneuvojan tai kosmetologin kanssa. Voiteet ja seerumit myydään aina ihotyypeittäin. Kosmetiikassa ihotyypit voidaan määritellä karkeasti kolmeen eri kategoriaan:

  1. Herkkä ja kuiva iho
    Iho punoittuu herkästi, reagoi lämpötilavaihteluihin, voi hilseillä ja olla kosketusarka.
  2. Normaali-, ja sekaiho
    Kuivan ja rasvaisen ihon sekoitus. Iholla voi olla sekä isohuokoisia alueita jotka rasvoittuvat helpommin (esim. T-alue eli otsa, nenä ja leuka) sekä alueellista kuivuutta eli pienihuokoisia alueita.
  3. Rasvainen iho
    Kauttaaltaan öljyinen ja kiiltävä iho. Rasvainen iho on kauttaaltaan isohuokoista ja alttiimpi epäpuhtauksille kuin muut ihotyypit.

Erilaiset kosteusvoiteet

Kosteusvoiteet jaotellaan kolmeen eri ryhmään, jotka ovat seerumit, emulsiovoiteet ja geelivoiteet. Yleensä emulsiovoiteet ovat kuivan ihon tuotteita, kun taas geelivoiteet soveltuvat paremmin helposti rasvoittuvalle iholle. Sekaiholle oikea kosteusvoide taas löytyy parhaiten testaamalla erilaisia tuotteita. Seerumit ovat lisätuotteita, joilla voi täydentää omaa ihonhoitorutiinia.

2. Pohjameikin pohjustus

Pohjustustuotteen eli primerin tehtävä on tasoittaa iho epätasaisuuksista ja tehdä iholle tarttumapinta meikkituotteille. On olemassa esimerkiksi voidemaisia, nestemäisiä ja suihkeena olevia pohjustustuotteita. Kuten kosteusvoiteita, myös pohjustustuotteita on tarjolla ihotyypeittäin: esimerkiksi rasvainen ja huokoinen iho tarvitsee paksumman voidemaisen pohjusteen, jotta iho saadaan näyttämään tasaiselta. Normaalille ja kuivalle iholle riittää tavallisesti pelkkä suihke. Pohjustustuotetta käyttämällä päälle laitettavat meikkituotteet eivät sekoitu kosteusvoiteeseen, jolloin meikki ei haihdu tai leviä.

Levitä pohjustus ensin kasvojen rasvaisimmalle ja huokoisimmalle alueelle. Tuotteiden levitysten välissä on hyvä antaa ihon hetken aikaa olla, jotta tuotteet ehtii imeytyä ihoon hyvin. Kannattaa huomoida, että pohjustustuotteen kuuluu kuivua ihon pintaan eikä jäädä kosteaksi tai tahmeaksi kalvoksi iholle.

3. Pohjameikki: Ihon tasoitus meikkivoiteella

Kun kosteusvoiteen ja primerin levittämisen jälkeen on tärkeä tietää, minkälaista meikkipohjaa haetaan. Meikkivoiteita on sävyttävistä kosteusvoiteista täyspeittäviin kakkumeikkivoiteisiin. Oma suositukseni on käyttää kevyesti peittävää meikkivoidetta. On hyvä, että meikkivoide vastaa täysin omaa ihonväriä. Nestemäiset meikkivoiteet tummuvat iholla noin yhden asteen tummemmaksi kuivuessaan, mistä voi syntyä päivän mittaan ei-toivottuja rajoja ihon pintaan. Kun valitset meikkivoidetta, valitse siis mieluummin asteen vaaleampi kuin tummempi sävy.

Levitä meikkivoide pohjusteen päälle siveltimällä, käsin tai kostealla meikkisienellä koko kasvojen ja kaulan alueelle, korvanlehtiä unohtamatta.

4. Pohjameikki: Eri alueiden korostus tai varjostus peiteaineella

Meikkivoiteen ei tarvitse peittää kaikkea, vaan peiteainetta voidaan käyttää tiettyjen alueiden tasoittamiseen. Peitevoiteella voidaan peittää kasvojen tummuseroja, värieroja, punakkuutta tai epäpuhtauksia. Peitevoiteella voidaan myös korostaa ja varjostaa tiettyä osaa kasvoista, sekä tehdä kasvoille haluttu muoto. Peitevoidetta voi käyttää esimerkiksi:

  • tummille silmänalusille tai silmäpusseille,
  • korostamaan poskipäitä,
  • otsan keskikohtaan tuomaan kolmiulotteisuutta,
  • nenänvarteen kaventamaan nenää,
  • amorin kaareen eli nenän alapuolelle tuomaan volyymiä huuliin, tai
  • leukakuoppaan nostamaan syvintä kohtaa

Peitevoiteen levittämisessä tärkeää on levittää tuote tasaisesti sormilla tai kostealla sienellä kevyesti painelemalla niin, että levityskohta ei erotu.

On hyvä olla omasta meikkivoiteesta reippaasti vaaleampi sekä tummempi peiteaine, jotka ovat samaa sävypohjaa meikkivoiteen kanssa. Vaalealla peiteaineella korostetaan ja tuodaan haluttuja kohtia esille, tummalla varjostetaan.

5. Pohjameikin kiinnitys puuterilla

Nestemäiset tuotteet, eli kaikki edellä mainitut, on tarkoitus kiinnittää ihoon kestäväksi pohjaksi. Pohjameikin tekemisen viimeinen vaihe on puuterointi. Huolellinen puuterointi on erityisen tärkeää jos meikin on tarkoitus pysyä iholla siistinä useamman tunnin tai koko päivä, tai kestää kosteutta. Kiinnityspuuterin tulee olla kevyt ja väritön.

Kiinnityspuuteri kannattaa levittää niin, että ensin käydään läpi koko kasvot siveltimellä tai vipalla (puuterin mukana tuleva vaahtomuovitassu), jonka jälkeen uusi kerros niille alueille, jotka kiiltävät yleensä eniten. Puuteria on tarkoitus imeyttää ihoon painelemalla sen verran, että iho tuntuu sormiin mattaiselta eikä kasvoissa ole tahmeita kohtia. Ylimääräisen puuterin voi pyyhkiä kasvoilta pois meikkisiveltimellä.

Pohjameikin tekemisen jälkeen on värimeikkauksen vuoro jolloin lisätään puuterimaiset varjot tai aurinkopuuterit, poskipunat ja highlighterit.

Valmis pohjameikki

Yhteenveto: Pohjameikki ohje

Näillä ohjeilla saat tehtyä kestävän pohjameikin arkeen tai juhlaan, ja ohjetta kannattaa toki soveltaa sen mukaan mitä tarve vaatii. Pohjan tekoa voi soveltaa eri vahvuisilla tuotteilla ja värien tummuuksilla. Tärkeintä meikissä aina on kuitenkin se että iho on kaunis ja tasainen.

Video: 5 vaiheen pohjameikki

Katso myös:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *